Ainutlaatuinen rata Suomessa
Liepeellä, totta kai
Laukaan Lievestuoreelta löytyy Suomen mittakaavassa harvinaisuus: Tractor Pulling -kisoja varten rakennettu kaksiratainen kisapaikka. Radan molemmilla puolilla sijaitsevissa katsomoissa pääseekin kisojen aikaa näkemään toimintaa lähes tauotta.
Päivitys 15.4.2020: koronapandemian vuoksi lajiliitto perui SM-sarjan vuodelta 2020. Samalla päätettiin myös Suomeen, Lievestuoreen radalle suunniteltujen EM-kisojen peruuttamisesta.
Vaikka kisat ovatkin peruuntuneet vuodelta 2020, Keski-Suomen Tractor Pulling ry jatkaa toimintaansa. Jos haluat tukea yhdistystä tässä haastavassa tilanteessa, voit liittyä yhdistyksen jäseneksi heidän kotisivuillaan
Äijätouhua? Ei todellakaan
Järjestäjinä Pullinkimartat

Vaikka äkkiseltään voisi kuvitella ulvovien moottorien ja hevosvoimien houkuttelevan vain miehiä, tämä ei pidä paikkansa. Pulling-kisat ovat itseasiassa erittäin suosittuja myös perheiden keskuudessa. Laji itsessään on usein koko perheen harrastus sekä kilpakentällä että katsomossa. Kisa-alue rakentuukin palvelemaan eri ikäisiä vierailijoita koko päivän ajaksi. Ja ei huolta – kyllä siellä anniskelualuekin on. VIP-teltta tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden yrityksille tarjota totutusta poikkeava kokemus asiakkaille, henkilöstölle tai sidosryhmille.
Mistä on kyse?
Moottoriurheilua, jonka juuret ovat maataloudessa
Laji on lähtöisin Amerikasta, jossa todistettavasti on pidetty kisat jo vuonna 1929. Eurooppaan laji rantautui 1977 ja Suomeen 1985. Eurooppalaisista sarjoista vastaa ETPC ja Suomen lajiliitto on FTPA. Lievestuoreen kisoista vastaa Keski-Suomen Tractor Pulling ry, joka on perustettu vuonna 2015.
Lajn alkuperä on sama kuin monelle muullakin – kilpailuvietti laittoi testaamaan traktorit ääritilanteissa. Vuosien varrella laji on kehittynyt kuten esimerkiksi ralli – alkuperäinen vakiomalleilla kisaaminen on siirtynyt enemmän ja enemmän erityisesti kisaa varten rakennettuihin laitteisiin. Pullingissa tämä näkyy erityisesti Modified-luokassa, jossa on tarjolla todella hurjia laitteita – parhaimmillaan vetolaitteessa on useita moottoreita ja yhteisteho voi lähennellä 10 000 hevosvoimaa. Toisaalta Farm Sport (vakiotraktorit) ovat vain minimaalisesti muokattuja, antaen viittauksen lajin alkuperään.
Perusajatus kisoissa on vetää taakkaa mahdollisimman pitkälle 100 metrin radalla. Taakka ei kuitenkaan ole staattinen, vaan käytössä on jarruvaunu, jonka kitka kasvaa jatkuvasti matkan edetessä. Tavoitteena on tietysti koko radan veto – Full Pull – jonka jälkeen finaalissa ratkaistaan paremmuus entistä raskaammilla vaunun asetuksilla.
Jos et ole ennen kisoja nähnyt, niin nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä ei vain Suomen, vaan myös Euroopan kovimmat vetolaitteet livenä. Suuntaa siis Liepeelle syyskuussa.
Ja varmista yrityksesi näkyminen kisoissa sekä kisojen ennakkomarkkinoinnissa hyvissä ajoin. Ota rohkeasti yhteyttä.