Marko Toivakka
Tehosta Oy, perustaja
Kauppaa käydään aina ihmisten välillä, yritykset itsessään eivät tee mitään. Kerronpa siis jotain itsestäni – se saattaa auttaa sinua ratkaisemaan, haluatko tehdä kanssani yhteistyötä.
MARKO tOIVAKKA
Tehosta Oy, perustaja
Kauppaa käydään aina ihmisten välillä, yritykset itsessään eivät tee mitään. Kerronpa siis jotain itsestäni – sellaista, joka saattaa auttaa sinua ratkaisemaan, haluatko tehdä kanssani yhteistyötä.
Juniorina (12-14 vuotiaana) kun useimmat ikätoverini vielä nostivat viikkorahaa vanhemmiltaan, minä tein jo oikeita töitä palkkaa vastaan. Ei tietenkään kokoaikaisesti, koska koulussakin oli velvoite näyttäytyä. Onnistuinpa tähän kokonaisuuteen yhdistämään vielä muutaman sadan kirjan lukemisen vuosittain ja silti selvisin peruskoulusta ihan kohtuullisin arvosanoin. Jo kouluaikana opin tunnistamaan vahvuuteni, jotka ovat auttaneet myöhemmässä tekemisessä: visuaalisuus, tekstin tuottaminen ja kyky oppia nopeasti. Generalistinen luonteeni näkyi siinä, että pärjäsin melkein kaikissa aineissa kohtuudella ja läksyjä tekemättä (pl. musiikki ja liikunta).
Nämä teinivuosien opit loivat perustan periaatteille ja toimille, jotka ovat kantaneet ja ohjanneet toimintaani läpi vuosien:
- tartu toimeen kuin toimeen, koskaan ei voi tietää mihin se johtaa
- lukeminen kannattaa aina – sanoilla leikkiminen vaatii sitä, että niitä on paljon varastossa
- monipuolisuus on hyve, kun sitä osaa hyödyntää
Taiteilija
Jälkikäteen mietittynä innostusta lukemiseen ruokki tietynlainen luovuus – ja päinvastoin. Kirjat mahdollistivat pään sisäisten kuvien luomisen ja niistä pystyi ammentamaan sekä omaan kirjoittamiseen että piirtämiseen. Jotain kiehtovaa kuvissa on aina ollut ja piirtäminen antoi mahdollisuuden luoda jotain itse. Välillä tosin olen harmitellut sitä, että valokuvaus (ensimmäisen oman kameran hankin 8-vuotiaana) vei huomion ja ajan jo parikymppisenä, joten käsikoordinaation kehittäminen piirtämällä jäi pitkäksi aikaa napin painalluksen varjoon.
Jotain sanojen ja kuvien kiehtovuudesta kertonee se, että olen voittanut kaksi valtakunnallista luovien alojen kilpailua: Telen (ent. Sonera, nyk. Telia) kirjoituskilpailun vuonna 1995 ja Kuusamo Nature Photo –valokuvakilpailun luomusarjan vuonna 2011.
Nörtti
Ihan pienestä pitäen (ainakin oman isäni kertoman perusteella) on ollut selvää, että rakentaminen ja asioiden toiminnan selvittäminen on kulmakiviä – Legot olivat ainoita lelujani 3-vuotiaasta alkaen.
Olin nörtti siis jo aikana ennen termin keksimistä. Sen ansiosta olen käyttänyt ja omistanut jo 1980-luvulla sellaisia tietokoneklassikkoja kuin Sinclairin ZX81 ja Spectrum (tietäjät tietää). Koska olen aina ollut kiinnostunut asioista laajalla rintamalla, en ole koskaan keskittynyt vain yhteen asiaan tullakseni siinä mestariksi. Mutta esimerkiksi tietokoneiden osalta se tarkoittaa sitä, että olen itsenäisesti opetellut rakentamaan toimivan koneen, koodausta (matemaattinen ajattelu auttaa tässä huomattavasti), digitaalista kuvankäsittelyä, kotisivujen tekemistä, videoiden editointia, animaatioiden tekoa, kirjojen taittamista, graafista suunnittelua, cad-suunnittelua, palvelinten hallintaa ja “paria” muuta juttua.
Generalisti
Tiedonjano ja halu kokeilla uutta näkyy myös kouluttautumisessani. Olen opiskellut sähkötekniikkaa, ICT-alaa, tapahtumien tuottamista, palvelumuotoilua, valokuvausta, johtamista ja valmentamista.
Generalistisuuden periaatteiden mukaisesti myös työkokemukseni on todella kattava. Sadonkorjuutöitä, siivoamista, lehtien varhaiskantoa, rekkojen perävaunujen korjaamista, myyntitöitä (B2B, B2C), kouluttamista ja valmentamista (myös esiintymisvalmennusta), it-tukitöitä, mainontaa ja markkinointia, tapahtumien järjestämistä käytännön töistä koordinointiin, valokuvausta, myymälän johtamista, verkkoasennuksia, tiimien johtamista, laitehuoltoja, yrityksen johtamista. Lamavuosina 1990-luvulla yrittäjänä hoidin yksin mainosjakelut kolmen kunnan neljään taajamaan – pahimmillaan jouluruuhkan aikaan saatoin jakaa yksin viikonlopun aikana liki 30 000 mainosta.
Nuoruusvuosien opit siitä, että työtä ei tarvitse pelätä eivät siis ole menneet hukkaan.
Paluu yrittäjäksi
Perustin Tehosta Oy:n vuonna 2020, jolloin palasin yrittäjäksi yli 20 vuoden tauon jälkeen. Syy yrittäjäksi paluuseen oli tahto päästä hyödyntämään omaa monipuolista osaamistani mahdollisimman laajasti. Visuaaliset ja kirjalliset taidot auttavat markkinoinnin tukemisessa. Lisäksi kokemus laajoista markkinointiprojekteista (mm. messut) ja hyvä käsitys yritystoiminnasta auttavat tarjoamaan pienyrittäjille enemmän kuin perinteisen mainostoimiston palvelut. Parhaimmillaan olemme tehneet asiakkaan kanssa liiketoimintasuunnitelman kotisivujen teon jälkeen – sivujen sisällöntuotannon yhteydessä nimittäin yleensä mietitään kaikkein tarkimmin se, mitä yritys oikeasti tekee ja keille.
Ostaessani palveluitani saat kaiken kokemukseni ja osaamiseni käyttöösi. Ollaan yhteydessä.

Marko Toivakka
0400 735 259
marko@toivakka.net